Tuuli käy hiuksissaan, kun laiva purjeissaan jättää kotimaan ja sielussa on kaiho pohjaton. Paljon eiliseen jää. Kauas menneeseen, aikaan entiseen. Nuo arvet eivät häivy milloinkaan. Halki aavan vaahtopäisen satumaahan suunnistaa laiva, joka kantaa kadonnutta kannellaan. Elon onnellisuus harhaa kaukaista, taru ihmemaan. Hän silmät sulkee, yö on rajaton. Halki aavan vaahtopäisen satumaahan suunnistaa laiva, joka kantaa kadonnutta kannellaan. Viimaan merten jäätyneiden, tiellä taivaaseen, vuorten lumisten ja kauas vapauteen.